Luo PDF Tulosta tämä sivu

Vakiotanssit

 

Viisi vakiotanssia – valssi, tango, wieninvalssi, foxtrot ja quickstep – muodostavat puolet kilpatansseista. Vakiotanssit tanssitaan suljetussa, katsojan näkökulmasta varsin staattiselta vaikuttavassa asennossa lattiaa ympäri kiertäen; toisin kuin latinalaistansseja, joissa tanssiparin otteet ja liikkeet ovat vapaampia ja joissa kuviot pysyvät enemmän paikallaan. Vakiotanssijan habitus on kuin tanssiaisista vuosisadan takaa: miehellä on musta frakki siihen kuuluvine asusteineen ja nainen on pukeutunut pitkähelmaiseen ja usein koristeelliseen pukuun. Ideaalitapauksessa vakiotanssi näyttää tyylikkäältä ja elegantilta: usein sanotaan, että hyvä miestanssija antaa naiselle raamit, jotka tämä sitten kauniisti täyttää.

Valssi

Valssi (usein ”hidas valssi” erotuksena wieninvalssista) on ¾-jakoiselta musiikiltaan maallikolle ehkä kaikkein tutuin. Sen juuret ovat tuhannen vuoden takaisessa Ranskassa ja se herätti tällöin suurta pahennusta tanssiparin lähekkäisen tanssiotteen vuoksi. Nykyaikainen, kilpailuissa tanssittava hidas valssi kehittyi 1900-luvun alussa suositusta amerikkalaisesta bostonvalssista ja sai lopullisen muotonsa vuonna 1921.

Valssi on pehmeä, keinuva ja rauhallinen tanssi. Sille ominaisia piirteitä ovat kevyet nousut ja laskut, jotka toteutetaan tarkalla nilkkojen ja polvien käytöllä. Valssi on swing-tanssi, kuten myös kaikki muut vakiotanssit – tango ainoana poikkeuksena. Swing tarkoittaa sanatarkasti keinumista, mikä näkyy katsojalle parin tekeminä vartalon kallistuksina. Tyypillisiä kuvioita ovat muun muassa suoraan liikkuvat chassét, nopeasti ja sulavasti pyörivät pivot-käännökset sekä linjat eli paikallaan tehtävät ”poseeraukset” ja taivutukset.

Tango

Tango kehittyi Argentiinan kaupunkien slummeissa 1800-luvun lopulla. Sitäkin pidettiin aluksi julkeana tanssina, mutta kulkeutui hieman ”hillitympänä” versiona 1900-luvun alussa Pariisin kautta muuhun Eurooppaan, missä se saavutti nopeasti suosiota. Tanssinopettajat kehittivät tangoa edelleen ja sopivat sen opettamisen suuntaviivoista 1920-luvulla.

Tango on latinaa ja tarkoittaa ”kosketan”. Tango ilmentääkin tavalla tai toisella intohimoa ja dramatiikkaa, ja näiden piirteiden pitäisikin välittyä katsojille tanssijoiden esittämisen kautta. Liikekieleltään tango on hyvin erilainen muihin vakiotansseihin (swing-tansseihin) verrattuna: tangossa ei ole nousuja ja laskuja eikä kallistuksia ja liike on vahvaa, terävää, katkonaista, äkkinäistä ja yllätyksellistä. Usein nopeita pyrähdyksiä korostetaan olemalla ensin liikkumatta tai liikkuen hitaasti hiipimällä. Tanssipari on tangossa myös muita vakiotansseja tiiviimmässä kontaktissa. Kilpatanssitangolla on vähän yhteistä suomalaisten kehittämän version kanssa – ei pelkästään liikekielen, vaan myös musiikin osalta.

Wieninvalssi

Juhlallisena hovitanssina tunnetun keskieurooppalaisen wieninvalssin kukoistusaikaa oli 1800-luku, jolloin muun muassa Straussin veljekset sävelsivät monia tunnettuja valssikappaleita. Vuonna 1815 pidetyn Wienin ”tanssivan kongressin” myötä tanssi tuli tunnetuksi ympäri Eurooppaa ja sen ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 1934. Se hyväksyttiin viidenneksi vakiotanssiksi toisen maailmansodan jälkeen.

Wieninvalssi on kaksi kertaa hidasta valssia nopeampi: tempoltaan yksi tahti eli kolme askelta sekunnissa. Se sisältää kaikista kilpatansseista vähiten kuvioita. Pari liikkuu lattialla suoraan lattian sivujen suuntaisesti pyörien samalla ympäri välillä myötä-, välillä vastapäivään. Lisäksi pari voi tanssia lattian keskelle tekemään fleckerl-kuvion, eli pyörimään paikallaan vinhasti ympäri. Wieninvalssi on hitaamman sukulaisensa tapaan myös aaltoilevaa, mutta kuitenkin paljon tasaisempaa, suoraviivaisempaa, etenevämpää ja jatkuvampaa. Wieninvalssi on fyysisesti raskaimpia tansseja, mutta silti sen tulee näyttää äärimmäisen helpolta, sujuvalta ja nautittavalta – kuten kaikkien muidenkin tanssien.

Foxtrot

Foxtrotin musiikilliset juuret ulottuvat 1800–1900-lukujen taitteeseen, jazzin syntyhistorian aikaan. Tuolloin Yhdysvaltain suurkaupunkien kabareeteattereissa ja tanssiklubeissa soivat, vilkkaasti kehittyvät musiikkityylit poikivat hitaan foxtrotin, joka sitten vakioitiin Englannissa 1920-luvulla.

Foxtrot on liikkeeltään sulavaa ja jatkuvasti hitaasti virtaavaa, tempoltaan hitaan valssin luokkaa. Se on kuitenkin nousujen ja laskujen osalta valsseja tasaisempaa ja tarvitsee onnistuakseen vaativamman jalkatekniikan osaamista. Foxtrotin sanotaankin olevan vakiotansseista kaikkein vaikein. Foxtrotin musiikille on tyypillistä leikitellä liikettä viivyttämällä. Monet kuviot ovat nimeltään ja perusidealtaan samoja kuin hitaassa valssissa, mutta eroavat luonnollisesti rytmitykseltä ja teknisiltä yksityiskohdilta. Foxtrot on paitsi tyylikäs, myös sellainen tanssi, jota olisi hyvä tanssia kevyellä mielellä ja pilke silmäkulmassa.

Quickstep

Sama foxtrotin tanssirytmi soi 1900-luvun alussa myös nopeampana versiona. Tähän nopeampaan musiikkiin sovitettua tanssia kutsuttiin aluksi nopeaksi foxtrotiksi. Tanssi sai vaikutteita myös hyvin meluisasta charleston-tanssista ja se standardisoitiin quickstep-nimisenä vuonna 1929.

Quickstep on nopein ja siten myös vauhdikkain vakiotanssi. Vain quickstepille tyypillisiä kuvioita ovat moninaiset hypyt, nopeasti etenevät juoksupyrähdykset sekä monimutkaiset askelkikkailut, joita korostetaan hitaammilla perusvuoroilla ja paikallaan pysyvillä linjoilla. Vaikka askellus on nopeaa, tanssi ei saa näyttää kiireiseltä, repivältä, levottomalta tai raskaalta. Quickstep tanssitaan vakiotansseista viimeisenä, joten sitä tanssiessa täytyy parin ottaa itsestään kaikki irti ja vielä ilmentää tanssin keveän iloista ja koomistakin luonnetta. Väsähtämistä ja kolarointia tulee varoa erityisesti.